Siirry pääsisältöön

Jokaiselle lapselle ja nuorelle mielekäs harrastus

Vuoden 2020 viimeisessä valtuuston kokouksessa tein valtuustoaloitteen lasten ja nuorten harrastustoiminnan parantamiseksi niin, että voimme jatkossa taata jokaiselle lapselle ja nuorelle edes yhden mielekkään harrastuksen. Lasten ja nuorten hyvinvointiin tulee panostaa etenkin kun koronakriisi saadaan päätökseen. Jos emme panosta nyt, voivat koronan vaikutukset näkyä tulevaisuudessa voimakkaampina kun voimme nyt edes kuvitella. 

"Valtuusto aloite: Jokaiselle lapselle mielekäs harrastus

Lasten ja nuorten harrastustoiminta on ­­­tärkeä osa lapsen elämää. Harrastustoiminta kehittää muun muassa oppimistuloksia, sosiaalista kanssakäymistä sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Valitettavasti kuitenkaan kaikilla lapsiperheillä ei ole varaa kustantaa lapsien harrastuksia. Ainakaan sellaista harrastusta, mitä lapsi todella haluaisi harrastaa. 

Käynnissä oleva Covid 19-pandemia tulee väistämättä näkymään myös meidän rautjärveläisten arjessa jatkossakin. Suurimpana uhkana työttömyyden ja lomautusten kasvun seurauksena koen lasten harrastustoiminnassa säästämisen sekä kunnan että perheiden osalta. Ohjattu harrastustoiminta ohjaa osaltaan sen, millaiseksi aikuiseksi lapsi kasvaa. Haluammehan tukea tätä kasvua ja osaltamme olla vaikuttamassa siihen? 

Lapsien harrastustoiminnan kehittämisessä on mielestäni tärkeää, että kunta voi tarjota matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia esimerkiksi yhdessä lukion, Simpelejärven opiston ja paikallisten yhdistyksien kanssa tai vaihtoehtoisesti luoda ns. harrastussetelin, jolla kunta osallistuu vähävaraisen nuoren harrastuksien kustannuksiin. Ehdotan myös kunnan ottavan käyttöön Harrastuspassin, jolla voimme markkinoida nykyaikaisesti harrastusmahdollisuuksiamme etenkin nuorille. 

Ohjattu harrastus on pelastanut monen nuoren tulevaisuuden, ei anneta sen jäädä rahasta kiinni. Hyvinvointiin panostettu euro maksaa itsensä takaisin usein moninkertaisena. Esitän, että Rautjärven kunta käynnistää vuonna 2021 selvityksen kuinka voimme tarjota kaikille lapsille edes yhden harrastuksen.

Rautjärvellä 14.12.2020

Josefina Nissilä

Kunnanvaltuutettu, SDP"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuka voisi kellot seisauttaa ja tämän järjettömyyden pysäyttää?

  Hyvinvointialueet eivät toimineet täydellisellä rahoitusmallilla ensimmäisestä päivästä lähtien. Kaikki tiesivät sen. Jo hyvinvointialueiden suunnittelu- ja käynnistysvaiheessa asiantuntijat varoittivat, että rahoitusmalli on alimitoitettu ja että lopulta lasku tulee hoitohenkilöstölle, asiakkaille ja potilaille. Sen sijaan, että rahoitusmallia olisi tarkasteltu nopeasti uudelleen, päätettiin odottaa ja katsoa, mitä tapahtuu. Nyt me näemme, mitä tapahtuu. Näemme sen Etelä-Karjalassa, näemme sen Lapissa, näemme sen ympäri Suomea. Hoitajia irtisanotaan tilanteessa, jossa heistä on jo valmiiksi huutava pula. Perheiden, ikäihmisten, lasten ja sairastavien palvelut kapenevat. Turvallisuus horjuu — ei hoitohenkilöstön ja pelastajien takia, vaan siksi, ettei heitä ole enää riittävästi. Hallitus olisi voinut puuttua. Olisi pitänyt puuttua. On edelleen mahdollista puuttua — mutta aika ei ole meidän puolellamme. Tämä järjettömyys tulee pysäyttää nyt heti, aikaa ei ole enää odottaa. ...

Poliitikko – millaista kulttuuria haluat rakentaa tuleville sukupolville?

Millainen ihminen löytyy poliitikon takaa? Tämä kysymys ei vanhene vaalien jälkeen. Se ei liity pelkästään puolueisiin, titteleihin tai valittuihin paikkoihin. Se liittyy siihen, millaista ihmisyyttä me haluamme päätöksentekoon ja millaisia arvoja tuemme sanoillamme ja teoillamme.     Löytyykö sieltä utelias ja muita kunnioittavasti kohteleva ihminen, vai onko tavoitteena muiden epäonni ja vahingoittaminen? Kykeneekö poliitikko kompromisseihin vai uskooko hän omaan oikeassa olemiseen niin vahvasti, että on valmis käyttämään puolitotuuksia näyttääkseen itse urhealta? Rakentaako poliitikko omaa asemaansa muiden epäonnella, dramatisoimalla ja lietsomalla epäluuloa?     Hiitolanjoen ennallistaminen on yksi hienoimmista muistutuksista siitä, mitä voi tapahtua silloin kun kaikki vetävät yhtä köyttä samaan suuntaan. Minä uskon siihen, että politiikka voi olla yhteistyön, kuuntelemisen ja rakentamisen väline. Minä uskon, että jokainen voi valita haluaako olla ratkaisi ja...

Tekniset vaaliliitot - ovatko äänestäjät vain pelinappuloita?

Vaalit ovat demokratian ytimessä. Vaalit ovat hetki, jolloin kansalaiset pääsevät käyttämään valtaansa. Jokainen ääni on luottamuksen osoitus, ei vain ehdokkaalle, vaan myös sille arvopohjalle jota ehdokas ja hänen puolueensa edustaa. Äänestäjä antaa äänensä sille ehdokkaalle ja puolueelle, joka hänen mielestään edustaa parhaiten hänen arvojaan, näkemyksiään ja toiveitaan tulevaisuudesta.  Mutta mitä tapahtuu, kun vaalien jälkeen kulisseissa solmitaan niin sanottuja teknisiä vaaliliittoja - ilman yhteistä poliittista ohjelmaa, ilman aitoa yhteistyön tahtoa, mutta yhdellä selkeällä päämäärällä: vallan maksimointi?  Mielestäni tekniset vaaliliitot eivät kunnioita äänestäjien tahtoa. Ne ovat vain vallan jakamista kabineteissa ja pahimmillaan ne vääristävät vaalituloksen. On eri asia tehdä yhteistyötä vaalien jälkeen arvojen ja ohjelmien pohjalta - sehän on osa demokratiaa. Mutta tekniset vaaliliitot tehdään usein ilman mitään poliittista yhteyttä, vain siksi että voidaan saavutta...