Minä, minä, minä

Rautjärven kunnanvaltuustossa 7.1.2025 kuultiin kunnallisneuvos Tuure Westisen kirjoittama runo, jonka nimi on Minä, minä, minä. Runo istui tuohon kokoukseen täydellisesti. Valitettavasti se kuvaa mielestäni myös hyvin tämän hetken maailmaa.

Minä, minä, minä
 
Hyvinä aikoina on ”varaa” riidellä
vängätä vastaan
 
kuka on oikeassa
kuka väärässä
 
kuka on syyllinen
kenen on vika
 
kuka keksi ensin
kuka sanoi ensin
 
kuka kuuntelee
kukaan ei kuuntele
 
kuka kuulee
kuka kuulee väärin
väärin haluaa ymmärtää
 
ihmekös tuo
kun aina väärin päättävät
aina väärin tekevät
 
itse olisin
oikein tehnyt!

 -Tuure Westinen

Kenen oli lelu? Kuka leikki sillä ensin? (Kuva: Pxhere)

 

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, mutta viime vuosina moni on varmasti pannut merkille, miten kansanedustajien, kunnanvaltuutettujen ja muiden poliitikkojen käytös on muuttunut. Yhä useammin nähdään tilanteita, joissa populistiset väitteet ja henkilökohtaiset hyökkäykset vievät tilaa asialliselta keskustelulta. Tämä on huolestuttava suunta, sillä päätöksenteko ei voi perustua heittoihin, joiden tarkoituksena on mahdollisesti vain kerätä huomiota ja ääniä tulevissa vaaleissa.

 

Mielestäni poliitikkojen käyttäytymisen tulisi olla esimerkillistä, koska heidän toimensa heijastuvat koko yhteiskuntaan. On vaikeaa ymmärtää kuinka aikuiset ihmiset voivat samaan aikaan tuomita koulukiusaamisen ja kuitenkin syyllistyä itse toisten kiusaamiseen ja haukkumiseen erityisesti sosiaalisessa mediassa. Tämä ristiriitainen käytös lähettää hämmentävän viestin – miten voimme odottaa nuorten oppivan kunnioittamaan toisiaan, jos aikuiset eivät noudata samoja periaatteita?

 

Poliitikot, kuinka käyttäydymme?

Kun kokoushuoneista kantautuu ovien paiskintaa, syyttelyä, vähättelyä tai jopa suoranaista huutamista, se heikentää ihmisten luottamusta demokratiaan. Pahimmillaan tällainen ilmapiiri estää rakentavan vuoropuhelun ja vie huomiota pois varsinaisista ongelmista. On myös surullista nähdä, miten populismilla ratsastetaan oman vaalityön edistämiseksi, vaikka yhteinen etu jäisi taka-alalle.

 

Vaaleissa olen aina itse pyrkinyt noudattamaan periaatetta, että omien hyvien puolien ja ajatusten esiin tuominen on täysin sallittua, mutta muiden haukkuminen ja mustamaalaaminen ei kuulu peliin. Uskon, että asiallinen keskustelu on avain rakentaviin ratkaisuihin, ei loukkaava toisten väheksyminen. Silti nykyisin tuntuu, että tämä ajatus ei ole itsestäänselvyys, sillä näemme yhä useammin henkilöiden arvostelua ja henkilökohtaista hyökkäilyä, mikä vie huomiota pois olennaisista asioista.

 

Meidän kaikkien, äänestäjistä poliitikkoihin, on syytä pysähtyä miettimään, mitä tällainen käytös pitkällä tähtäimellä aiheuttaa. Onko tämä se suunta, johon haluamme politiikan kehittyvän? Entä miten voimme varmistaa, että politiikka pysyy kunnioittavana ja vastuullisena – sellaisena, jossa päätökset perustuvat asiantuntemukseen ja todellisiin tarpeisiin?