Siirry pääsisältöön

Olen asettunut ehdolle kevään 2025 kunta- ja aluevaaleihin

Olen helmikuun aikana allekirjoittanut suostumukseni asettua ehdokkaaksi kevään 2025 kuntavaaleihin Rautjärvellä sekä aluevaaleihin Etelä-Karjalan hyvinvointialueellaIlmoitin vuoden 2024 loppu puolella, että en ole asettumassa ehdolle kumpaankaan vaaleista. Tuolloin, sekä vielä kuukausi sitten olin vahvasti tätä mieltä, kyseessä ei ollut siis mikään vaalitemppu – vaikka moni niin varmasti haluaakin uskoa. Vuodet politiikassa ja sen ulkopuolella ovat opettaneet minulle, että näkemyksiä voi ja pitää tarkistaa, kun maailma ympärillä muuttuu. Mielipiteet muuttuvat, mutta arvot pysyvät.

 

Päätökseni asettua ehdolle perustuu vahvaan uskoon siitä, että minulla on edelleen annettavaa päätöksentekijänä. Vaikka viimeisen vuoden aikana matkalla on ollut reilusti haasteita ja kampitusyrityksiä, olen päättänyt kulkea eteenpäin pää pystyssä ja sydän paikallaan. Haluan olla mukana varmistamassa, että päätöksenteossa on yhteistyökykyisiä ja vastuullisia ihmisiä, jotka keskittyvät ratkaisuihin, eivät vastakkainasetteluun. Politiikka kuten elämäkin on joukkuepeliä!




 

Haluan tuoda päätöksentekoon avoimuutta, yhteistyötä ja käytännönläheisiä ratkaisuja. Päätöksenteon tulee perustua rakentavaan keskusteluun ja yhdessä tekemiseen, jotta voimme turvata laadukkaat palvelut, elinvoimaisen kunnan ja kaikkien asukkaiden hyvinvoinnin. Olen mukana, koska haluan parantaa kuntamme ilmapiiriä ja keskittyä siihen, mikä on meille tärkeää: lasten ja nuorten hyvinvointi, työllisyys ja yrittäjyys sekä turvallinen arki. 

 

Lasten ja nuorten hyvinvointi on minulle tärkeämpi teema kuin koskaan. Haluan varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus turvalliseen arkeen, laadukkaaseen koulutukseen ja riittäviin tukipalveluihin. Haluan tehdä konkreettisia tekoja koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja parantaa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuutta. Meidän on luotava yhdessä turvallinen arki ja tukiverkosto jokaiselle lapselle ja nuorelle – näiden asioiden kanssa emme voi enää odottaa.

 

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä turvallisen arjen edistämisen lisäksi haluan olla edistämässä yrittäjyyden ja työllisyyden mahdollisuuksia Rautjärvellä. Tukea on tarjottava niin aloittaville yrittäjille kuin jo nyt toimiville yrittäjille. Tämän vuoden alusta TE-palveluiden järjestämisvastuu on siirtynyt valtiolta kunnille. Tämä on iso uudistus kunnan lakisääteisiin tehtäviin, työllisyyden hoito on nyt ja tulevaisuudessa yksi merkittävimmistä kunnan tehtävistä, joka mahdollistaa kunnan elinvoimaisuuden.

 

Olen käynyt viimeisen kolmen kuukauden aikana lukemattomia keskusteluja muun muassa kuntalaisten ja poliittisten päättäjien kanssa yli puolue- ja kuntarajojen. Kiitos näistä hyvistä keskusteluista ja kannustuksesta jatkaa, näillä oli todella merkitystä päättäessäni asettua ehdolle kevään vaaleihin. Uskon, että oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja halu rakentaa parempaa tulevaisuutta ovat arvoja, joita tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Yhdessä voimme luoda Rautjärvestä ja Etelä-Karjalasta paikan, jossa kaikki voivat menestyä – niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin.

 

 

Josefina Nissilä, SDP


Rautjärven kunnanhallituksen puheenjohtaja

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen hallituksen jäsen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Minä, minä, minä

Rautjärven kunnanvaltuustossa 7.1.2025 kuultiin kunnallisneuvos Tuure Westisen kirjoittama runo, jonka nimi on Minä, minä, minä. Runo istui tuohon kokoukseen täydellisesti. Valitettavasti se kuvaa mielestäni myös hyvin tämän hetken maailmaa. Minä, minä, minä   Hyvinä aikoina on ”varaa” riidellä vängätä vastaan   kuka on oikeassa kuka väärässä   kuka on syyllinen kenen on vika   kuka keksi ensin kuka sanoi ensin   kuka kuuntelee kukaan ei kuuntele   kuka kuulee kuka kuulee väärin väärin haluaa ymmärtää   ihmekös tuo kun aina väärin päättävät aina väärin tekevät   itse olisin oikein tehnyt!  -Tuure Westinen Kenen oli lelu? Kuka leikki sillä ensin? (Kuva: Pxhere)   Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, mutta viime vuosina moni on varmasti pannut merkille, miten kansanedustajien, kunnanvaltuutettujen ja muiden poliitikkojen käytös on muuttunut. Yhä useammin nähdään tilanteita, joissa populistiset väitteet ja henkilökohtaiset hyök...

Poliitikko – millaista kulttuuria haluat rakentaa tuleville sukupolville?

Millainen ihminen löytyy poliitikon takaa? Tämä kysymys ei vanhene vaalien jälkeen. Se ei liity pelkästään puolueisiin, titteleihin tai valittuihin paikkoihin. Se liittyy siihen, millaista ihmisyyttä me haluamme päätöksentekoon ja millaisia arvoja tuemme sanoillamme ja teoillamme.     Löytyykö sieltä utelias ja muita kunnioittavasti kohteleva ihminen, vai onko tavoitteena muiden epäonni ja vahingoittaminen? Kykeneekö poliitikko kompromisseihin vai uskooko hän omaan oikeassa olemiseen niin vahvasti, että on valmis käyttämään puolitotuuksia näyttääkseen itse urhealta? Rakentaako poliitikko omaa asemaansa muiden epäonnella, dramatisoimalla ja lietsomalla epäluuloa?     Hiitolanjoen ennallistaminen on yksi hienoimmista muistutuksista siitä, mitä voi tapahtua silloin kun kaikki vetävät yhtä köyttä samaan suuntaan. Minä uskon siihen, että politiikka voi olla yhteistyön, kuuntelemisen ja rakentamisen väline. Minä uskon, että jokainen voi valita haluaako olla ratkaisi ja...

Tekniset vaaliliitot - ovatko äänestäjät vain pelinappuloita?

Vaalit ovat demokratian ytimessä. Vaalit ovat hetki, jolloin kansalaiset pääsevät käyttämään valtaansa. Jokainen ääni on luottamuksen osoitus, ei vain ehdokkaalle, vaan myös sille arvopohjalle jota ehdokas ja hänen puolueensa edustaa. Äänestäjä antaa äänensä sille ehdokkaalle ja puolueelle, joka hänen mielestään edustaa parhaiten hänen arvojaan, näkemyksiään ja toiveitaan tulevaisuudesta.  Mutta mitä tapahtuu, kun vaalien jälkeen kulisseissa solmitaan niin sanottuja teknisiä vaaliliittoja - ilman yhteistä poliittista ohjelmaa, ilman aitoa yhteistyön tahtoa, mutta yhdellä selkeällä päämäärällä: vallan maksimointi?  Mielestäni tekniset vaaliliitot eivät kunnioita äänestäjien tahtoa. Ne ovat vain vallan jakamista kabineteissa ja pahimmillaan ne vääristävät vaalituloksen. On eri asia tehdä yhteistyötä vaalien jälkeen arvojen ja ohjelmien pohjalta - sehän on osa demokratiaa. Mutta tekniset vaaliliitot tehdään usein ilman mitään poliittista yhteyttä, vain siksi että voidaan saavutta...