Onko varautuminen tekoja vai sanoja?

Ensihoidon, pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien valmiutta ei voi heikentää samaan aikaan, kun varautumisesta puhutaan

Suomessa käydään tällä hetkellä vilkasta keskustelua varautumisesta, kriisinsietokyvystä ja kokonaisturvallisuudesta. Puheissa korostuvat poikkeusolot, häiriötilanteet ja se, miten yhteiskunta toimii silloin, kun kaikki ei mene suunnitellusti. Juuri siksi on äärimmäisen huolestuttavaa, että samaan aikaan eri hyvinvointialueilla tehdään päätöksiä, jotka heikentävät ensihoidon valmiutta sekä myös pelastuslaitosten ja sopimuspalokuntien toimintakykyä ja määrää. Eihän varautuminen jää nyt vain puheiden tasolle?

 

Pelastustoimen valmius on merkittävä osa Suomen kokonaisturvallisuutta.

Etelä-Karjalassa huoli ensihoidon ja pelastustoimen valmiudesta on herännyt. Ensihoidon ja pelastustoimen on kyettävä toimimaan paitsi arjessa, myös poikkeusoloissa. Tämä ei ole irrallinen kysymys, vaan osa laajempaa kokonaisuutta, jossa ensihoito, pelastuslaitos ja sopimuspalokunnat toimivat tiiviissä yhteistyössä.

 

Kokonaisturvallisuus ei synny yksittäisistä päätöksistä

Varautuminen ei ole vain yksittäisten toimijoiden vastuulla. Se on kokonaisuus, jossa jokainen lenkki vaikuttaa toiseen. Ensihoito toimii usein ensimmäisenä terveydenhuollon kontaktina, pelastuslaitos vastaa onnettomuuksien ennaltaehkäisystä sekä pelastustoiminnasta ja sopimuspalokunnat ovat monilla alueilla kriittinen osa tätä ketjua – erityisesti harvaan asutuilla seuduilla.

Sopimuspalokunnat eivät ole “kiva lisä” järjestelmään. Ne ovat monin paikoin elintärkeä osa pelastustoimen ja ensihoidon valmiutta. Ilman riittävää tukea, arvostusta ja toimintaedellytyksiä niiden rooli heikkenee. Tämä vaikuttaa suoraan vasteaikoihin, turvallisuuteen ja kykyyn vastata häiriö- ja poikkeustilanteisiin.

 

Sopimuspalokuntien väheneminen heikentää pelastustoimen valmiutta

Vuonna 2025 sopimuspalokuntien määrää on vähennetty useilla alueilla, mikä on suoraan heikentänyt pelastuslaitosten operatiivista valmiutta. Varsinais-Suomessa irtisanottiin seitsemän sopimuspalokuntasopimusta, muun muassa Liedon, Raision, Kustavin ja Vehmaan sopimuspalokunnat. Syinä olivat kustannussäästöt, lähtövarmuuden ongelmat ja jäsenmäärien väheneminen. Kun sopimuspalokuntia lakkautetaan, vasteajat kasvavat erityisesti harvaan asutuilla alueilla ja tämä voi ratkaisevasti vaikuttaa onnettomuuksien lopputulokseen. Sopimuspalokunnat ovat perinteisesti turvanneet nopean ensivasteen ja täydentäneet pelastuslaitoksen resursseja – niiden väheneminen korostaa tarvetta ennakoivalle riskienhallinnalle, viranomaisyhteistyölle ja uusille toimintamalleille, jotta pelastustoiminnan vaikuttavuus voidaan säilyttää.

Sopimuspalokuntien sopimukset neuvotellaan uudestaan myös Etelä-Karjalassa vuoden 2026 aikana. Sopimusten irtisanominen kesken sopimuskauden on yksi keino etsiä säästöjä sopimuspalokunnista. Hyvinvointialueella on äärimmäisen suuri hätä, kun se joutuu turvautumaan tällaiseen keinoon - mutta kuka auttaa kansalaista jatkossa hädän hetkellä?

 

Valmiutta ei rakenneta kriisin hetkellä

Varautuminen ei tapahdu paperilla eikä kriisin keskellä. Se rakennetaan arjessa – resursseilla, henkilöstöllä ja toimivalla yhteistyöllä. Jos näitä heikennetään nyt, niitä ei saada hetkessä takaisin silloin, kun häiriötilanne on jo päällä. Poikkeusolot, laajat onnettomuudet, pitkät sähkökatkot tai muut yhteiskunnalliset häiriöt eivät kysy, onko budjetti tasapainossa. Ne vaativat toimintakykyä. Ja toimintakyky syntyy vain siitä, että järjestelmä on kunnossa jo ennen kriisiä.

Aluevaltuutettuna koen, että hyvinvointialueet on ajettu valtion toimesta nurkkaan. Rahoitusmallin ongelmat ovat olleet tiedossa pitkään, mutta niihin ei ole puututtu ajoissa. Nyt seuraukset näkyvät konkreettisesti ensihoidossa, pelastustoimessa ja sopimuspalokuntien arjessa. Samaan aikaan hyvinvointialueiden väliset erot kasvavat. Yhdellä alueella palveluita laajennetaan, toisella karsitaan kriittisestä turvallisuustoiminnasta. Tämä kehitys eriarvoistaa kansalaisia ja heikentää luottamusta siihen, että apu on saatavilla tarvittaessa – asuinpaikasta riippumatta.

 

Kysymys, johon on vastattava nyt

Meidän on kysyttävä ääneen: ”Voiko Suomi uskottavasti puhua varautumisesta ja kokonaisturvallisuudesta, jos samaan aikaan heikennämme ensihoidon, pelastuslaitosten ja sopimuspalokuntien valmiutta?”

Jos vastaus on ei, rahoituksen ja päätöksenteon on muututtava.
Jos vastaus on kyllä, on rehellistä todeta, että varautuminen jää silloin vain puheeksi.